Kamalaa ja ihanaa.
Nyt se syksy on kyllä ihan varmasti alkanut.
Ei ole enää tietoakaan lämpimistä, aurinkoisista päivistä.
Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun join kylmää bisseä ja istuin ruohikolla hyvässä seurassa.
Oon ollut niin maassa, koska en oo ikinä tuntenut näin...
en osaa selittää.
Mun sydän hakkaa koko ajan.
Se hakkaa ikävästä ja siitä ajatuksesta, että jos asiat sittenkin korjaantuisivat.
Sehän on musta tavallaan kiinni. Ainakin oli.
Mutta minä sössin.
Tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti